Metsästysmatkat Viroon

Metsästys Virossa
Metsien ja soiden peittämässä Virossa on metsästyksellä erittäin vahvat perinteet. Viron luonto on pienelle maalle monipuolinen, joka takaa hyvät olosuhteet eläimille.
Maan eteläosaa hallitsevat suuret metsät, pohjoisempana maasto on tiheämpikasvuista. Meren rannalla on vesilintujen suosimia tiheitä kaislikkoja, mutta myös paljasta kalliorantaa. Soiden lisäksi pinnanmuodoiltaan matalaa maisemaa halkovat pellot ja niityt.
Viro on ilmastoltaan selvästi Suomea lauhkeampi, mikä on helpottanut etenkin villisian ja metsäkauriin selviämistä maassa. Suurpetoja kulkeutuu maahan lisää Venäjältä ja Latviasta.
Suuren riistaeläinmäärän vuoksi virolaisista metsästäjistä suomalaisia kollegoitaan huomattavasti suurempi osa hankkii elantonsa harrastuksensa parista, myös tarjoten metsästyspalveluita muualta tuleville metsästäjille.
Virossa metsästyksessä on mukana selkeästi enemmän eurooppalaista perinnettä kuin Suomessa, ja muun muassa saalistrofeiden arvostelulla koon tai painon mukaan on pitkät perinteet. Näiden perusteella määritellään saaliista myös kaatomaksut, jotka poikkeavat jossakin määrin eri puolilla maata.
Huomioitavaa on myös eläimen haavoittamisesta perittävä maksu. Ampumataidon ylläpitämisen lisäksi tarkat ja harkitut laukaukset ovat arvostettuja.
Tarjouspyyntö | Yhteydenotto | Edellinen sivu
Lisätietoja:
Tuotepäällikkö Jukka Villanen

Metsästysmatkat
Puh. 010 4233 415



